Mamlukkisulttaanikunta 1250–1517: aikajana, sulttaanit ja Ain Jalut

Keitä mamlukit olivat ja miten heistä tuli sulttaaneja?

Arabian mamluk tarkoittaa omistettua henkilöä. Keskiajan sotahistoriassa termi viittaa usein poikiin ja nuoriin miehiin, jotka ostettiin islamilaisen yhteiskunnan ulkopuolelta, käännytettiin islamiin, koulutettiin ja liitettiin suojelijan sotilastalouteen. Alkuperäinen orjuus ei merkinnyt vallattomuutta koko elämän ajan. Koulutus, asetoveruus ja suhde suojelijaan loivat verkostoja, joiden kautta vapautettu mamluk saattoi saada omaisuutta, viran ja sotilaskomennon. Mamlukin poika ei yleensä perinyt täsmälleen samaa asemaa, sillä eliitti piti uusien ulkopuolisten rekrytointia sotilaallisen yhtenäisyyden lähteenä. Järjestelmä ei ollut tasa-arvoinen kykyjen kilpailu, vaan se perustui pakkoon, ihmiskauppaan ja hierarkiaan. Silti upseerit pystyivät muuttamaan riippuvuussuhteensa kollektiiviseksi vallaksi ja lopulta ottamaan sulttaanin aseman.

Miten vuoden 1250 kriisi synnytti uuden valtion?

Seitsemännen ristiretken aikana ayyubidisulttaani al-Salih Ayyub kuoli, kun Ludvig IX:n joukot uhkasivat Egyptiä. Leski Shajar al-Durr ja komentajat salasivat kuoleman riittävän pitkäksi aikaa, jotta sodanjohto jatkui. Ristiretkeläiset voitettiin ja Ludvig vangittiin Mansurassa. Ayyubidiperillinen Turanshah ajautui pian konfliktiin isänsä mamlukkien kanssa ja surmattiin vuonna 1250. Shajar al-Durr tunnustettiin lyhyeksi ajaksi hallitsijaksi ja avioitui sitten upseeri Aybakin kanssa. Naispuolisen sulttaanin vastustus ja tarve säilyttää yhteys ayyubidien legitimiteettiin tekivät siirtymästä mutkikkaan. Mamlukkivaltio ei siis syntynyt yhdessä kruunajaisessa eikä yhden suunnitelman mukaan. Se rakentui sodasta, salamurhasta, avioliitosta, uskonnollisen eliitin kanssa käydyistä neuvotteluista ja kilpailevien sotilastalouksien valtakamppailusta.

Mitä Ain Jalutin taistelu vuonna 1260 todella muutti?

Bagdadin tuhon jälkeen 1258 Hülegün joukot etenivät Syyriaan ja valloittivat Aleppon sekä Damaskoksen. Kun suuri osa mongoliarmeijasta vetäytyi itään valtakunnan perimyskriisin vuoksi, Kitbuqan johtama joukko jäi alueelle. Sulttaani Qutuz ja komentaja Baybars etenivät Egyptistä ristiretkeläisalueiden kautta ja kukistivat sen Ain Jalutissa Palestiinassa syyskuussa 1260. Voitto suojasi Egyptin ydinalueen, mahdollisti Syyrian takaisinvaltauksen ja toi uudelle hallinnolle huomattavaa poliittista pääomaa. Taistelu ei kuitenkaan tuhonnut mongolien voimaa. Il-kaanien valtakunta teki uusia hyökkäyksiä Syyriaan, ja mamlukit puolustivat rajaa vuosikymmeniä. Armeijoiden koosta ei ole varmaa tietoa. Luotettava esitys nimeää joukot, poikkeuksellisen tilanteen ja strategiset seuraukset sen sijaan, että toistaisi lähteettömiä suuria lukuja tai kuvaisi voittoa koko maailman yksittäiseksi pelastukseksi.

Baybars muutti sotilaallisen voiton legitimiteetiksi

Baybars osallistui Ain Jalutin voittoon, surmasi Qutuzin paluumatkalla yhdessä liittolaistensa kanssa ja nousi sulttaaniksi. Hänen hallintonsa yhdisti sotaretket ristiretkeläislinnoituksia vastaan, puolustuksen mongoleja vastaan, diplomatian Kultaisen ordan kanssa ja viestireittien valvonnan. Hän perusti Kairoon Abbasidi-kalifin viran Bagdadin tuhon jälkeen. Kalifi ei hallinnut vanhan imperiumin tavoin, mutta rituaalinen valtuutus sijoitti mamlukkivallan tunnistettavaan islamilaiseen poliittiseen kieleen. Baybars kehitti myös postiasemia, teitä, rakennuksia ja oikeudellisia nimityksiä. Legitimiteetti ei tullut yhdestä lähteestä, vaan sotilaallisesta menestyksestä, pyhien paikkojen suojelusta, kalifaalisesta rituaalista, uskonnollisesta suojelusta ja kyvystä jakaa virkoja emiireille. Yhdistelmä vahvisti valtiota poistamatta väkivaltaista perimyskilpailua.

Olivatko Bahri ja Burji kaksi selvää dynastiaa?

Mamlukkikausi jaetaan tavallisesti Bahri-kauteen noin 1250–1382 ja Burji- eli tšerkessikauteen 1382–1517. Bahri-nimi liittyy Niilin Rawda-saaren kasarmeihin, kun taas Burji viittaa Kairon linnoituksen torneissa majoitettuihin, suurelta osin tšerkessitaustaisiin mamlukkeihin. Jako auttaa aikajanan hahmottamisessa, mutta kyse ei ole kahdesta vakaasta perintödynastiasta. Molemmilla kausilla sulttaaneja syrjäytettiin ja palautettiin, alaikäisiä asetettiin valtaistuimelle ja vahvat emiirit hallitsivat hovia. Barquqin nousu vuonna 1382, sitä seurannut syrjäyttäminen ja paluu merkitsevät yleensä Burji-kauden alkua. Rekrytointiverkostojen koostumus ja sotilastalouksien tasapaino muuttuivat, mutta ostamiseen, koulutukseen, suojeluun ja kilpailuun perustuva poliittinen logiikka jatkui. Kaksijako ei saa peittää jatkuvuuksia tai lyhyiden valtakausien suurta määrää.

Kairo oli poliittinen, kaupallinen ja oppinut pääkaupunki

Mamlukkien Kairo johti valtiota, joka yhdisti Niilin laakson Syyriaan, Punaiseenmereen ja itäiseen Välimereen. Intian valtameren mausteet ja muut tavarat kulkivat Egyptin satamien ja reittien kautta Välimeren markkinoille. Kaupan verot tukivat valtiota, mutta maatalous ja maaverot pysyivät olennaisina. Sulttaanit, emiirit ja heidän perheensä rahoittivat madrasa-kouluja, mausoleumeja, sairaaloita, khanqah-laitoksia, vesipisteitä ja markkinoita waqf-säätiöillä. Rakennuskokonaisuudet tarjosivat palveluita, säilyttivät suojelijan muistoa ja muokkasivat kaupunkitilaa. Al-Azhar ja monet muut oppipaikat vetivät opiskelijoita laajalta alueelta. Loistava arkkitehtuuri ei tarkoita keskeytymätöntä vaurautta: epidemiat, hintakriisit, ruokapula, verot ja sotilasryhmien taistelut rasittivat asukkaita. Kaupungin historia on instituutioiden kestävyyden ja toistuvien kriisien yhteishistoriaa.

Valtio toimi iqta-tuloilla, sotilastalouksilla ja neuvotteluilla

Sulttaani ei hallinnut aluetta pelkillä Kairosta annetuilla käskyillä. Emiirit saivat iqta-oikeuksia eli nimettyjä tulolähteitä itsensä ja joukkojensa ylläpitämiseen; ne eivät automaattisesti olleet pysyvää yksityistä maanomistusta. Talousvirastot, kirjurit, qadi-tuomarit, kuvernöörit, kauppiaat ja paikallisyhteisöt osallistuivat hallintoon. Sotilastaloudet yhdistivät mamlukin suojelijaan ja asetovereihin, mutta uskollisuus muuttui suojelijan kuollessa tai resurssien jaon epäonnistuessa. Järjestelmä loi ammattiarmeijan ja huomattavan mobilisointikyvyn, samalla kun se teki perimyspolitiikasta kilpailullista. Kuva jokaisesta sulttaanista yksinvaltaisena soturina ei vastaa aineistoa. Monet päätökset syntyivät liitoista, rituaaleista, rahasta ja neuvotteluista linnoituksen, palatsin, lainoppineiden ja markkinoiden välillä. Virallinen arvo ja käytännön vaikutusvalta saattoivat poiketa suuresti.

Mongolit, ristiretkeläiset ja muut naapurit

Mamlukkien ulkopolitiikassa oli useita rintamia. Il-kaanien mongoleja vastaan käytiin sotien lisäksi tiedustelua, kirjeenvaihtoa ja diplomatiaa; yhteys Kultaiseen ordan loi vastapainoa. Levantin rannikolla Baybars, Qalawun ja al-Ashraf Khalil valtasivat ristiretkeläisten tukikohtia, kunnes Acre kukistui 1291. Nubian, Kilikian Armenian, arabialaisten heimoryhmien, Jemenin satamien ja Anatolian valtakeskusten kanssa Kairo käytti eri aikoina veroa, sotaretkiä, sopimuksia ja kaupankäyntiä. Näitä suhteita ei voi tiivistää jatkuvaksi sivilisaatioiden sodaksi. Liittolainen saattoi tunnustaa eri uskontoa, vastustaja saman uskonnon, ja kaupalliset edut ylittivät konfliktirajoja. Kunkin tapahtuman toimijat, tavoitteet ja hetkellinen tilanne on tunnistettava erikseen. Uskonnollinen nimilappu ei yksin selitä strategista valintaa tai liittoumaa.

Miten rutto ja talouden vaihtelut vaikuttivat?

Musta surma saavutti Egyptin ja Syyrian vuosina 1348–1349, minkä jälkeen epidemiat palasivat toistuvasti. Kuolemat vähensivät väestöä, häiritsivät maataloustyötä, muuttivat hintoja ja kavensivat veropohjaa. Vaikutukset eivät olleet kaikkialla samoja, ja keskiajan väkiluvut ovat arvioita, joten yhtä näyttävää kuolleisuusprosenttia ei pidä esittää varmana. Valtiota koettelivat myös rahajärjestelmän muutokset, nälänhädät, emiirien konfliktit ja kauppareittien vaihtelut. Kairo säilyi silti suurena keskuksena, ja rakentaminen sekä oppineisuus jatkuivat. Suoraviivainen rappiokertomus ei selitä kriisien ja elpymisten vuorottelua. Parempi analyysi seuraa tautia, kastelua, tuotantoa, rahaa, verotusta, kauppaa ja poliittista kilpailua toisiinsa vaikuttavina prosesseina. Mikään yksittäinen katastrofi ei yksin määrännyt vuoden 1517 lopputulosta.

Miksi osmanit valloittivat mamlukkivaltion 1516–1517?

Osmanisulttaani Selim I kukisti mamlukit Marj Dabiqissa Aleppon lähellä elokuussa 1516, ja sulttaani Qansuh al-Ghawri kuoli sotaretken aikana. Damaskos ja suuri osa Syyriaa siirtyivät osmanien valtaan. Tumanbay II järjesti vastarintaa Egyptissä, mutta hävisi Ridaniyassa Kairon lähellä tammikuussa 1517, joutui vangiksi ja teloitettiin. Osmanien tykistöllä ja tuliaseilla oli merkitystä, mutta yksinomaan teknologinen selitys on riittämätön. Johtamisjärjestelyt, liittoumat, resurssit, sisäinen kilpailu ja taistelukentän päätökset vaikuttivat yhdessä. Valloitus lopetti itsenäisen sulttaanikunnan, mutta se ei hävittänyt mamlukkiryhmiä. Sotilastaloudet ja suvut sopeutuivat osmaniprovinssissa ja vaikuttivat Egyptin politiikkaan myöhemminkin. Vuosi 1517 on siten suvereniteetin loppu, ei kaikkien mamlukki-instituutioiden ja ihmisten välitön katoaminen.

Uskonto, laki ja suojelu olivat osa vallankäyttöä

Sulttaanien piti esiintyä islamin, pyhien paikkojen ja oikeusjärjestyksen puolustajina erityisesti siksi, ettei valta perustunut vanhaan vakaaseen hallitsijasukuun. He tukivat neljää sunnalaista lakikoulua, oppineita, suufilaisia yhteisöjä ja Koraanin lukijoita. Waqf-säätiöt ohjasivat tuloja koululle, sairaalalle, mausoleumille tai vesipisteelle, mutta samalla ne saattoivat suojata suvun omaisuutta ja ylläpitää perustajan muistoa. Oppineet eivät olleet vain hallitsijoiden palvelijoita: he oikeuttivat, neuvottelivat, kritisoivat ja kirjasivat väärinkäytöksiä. Kristityt ja juutalaiset yhteisöt elivät valtiossa sääntöjen, mahdollisuuksien ja painejaksojen muuttuessa. Vastuullinen kuvaus välttää kaksi ääripäätä. Kairo ei ollut ristiriidaton suvaitsevaisuuden yhteiskunta, mutta myöskään jokainen politiikka ei ollut sama vaino koko 267 vuoden ajan.

Miten mamlukkilähteitä ja yleisiä väitteitä arvioidaan?

Ibn Abd al-Zahirin, al-Maqrizin, Ibn Taghribirdin ja muiden kronikat tarjoavat paljon yksityiskohtia, mutta ne heijastavat kirjoittajan asemaa, suojelijaa, lajityyppiä ja kirjoitushetkeä. Rakennusten piirtokirjoitukset nimeävät rahoittajan ja julkisen tarkoituksen; waqf-asiakirjat luettelevat omaisuutta ja edunsaajia; rahat, keramiikka, tekstiilit, arkeologia ja kauppa-asiakirjat avaavat puolia, joita poliittinen kertomus ei näytä. Ristiretkeläisillä, mongoleilla ja osmanilähteillä on omat painotuksensa. Ain Jalutin täsmällinen sotilasmäärä, täysin sankarillinen sulttaani tai väite, että tykit yksin ratkaisivat vuoden 1517, vaatii siksi lähteiden ristiinvertailua. Päivättävä tapahtuma on erotettava sen tulkinnasta. Kun aineisto mahdollistaa vain todennäköisyyden, se on sanottava suoraan eikä muutettava varmaksi tiedoksi.

Keskeiset mamlukkisulttaanit ja käännekohdat

Valikoiva suunnistustaulukko; todellinen perimys sisälsi enemmän lyhyitä kausia ja palautuksia.

Neljä usein yksinkertaistettua tapahtumaa

Varman tiedon ja liioiteltujen tulkintojen ero.

FAQ