Mikä on kashkul? Suufien almumaljat museokokoelmissa

Kashkul on kulkeviin suufilaisiin dervisseihin liitetty almukulho. Vertaa kuoresta, puusta, messingistä ja teräksestä tehtyjä esineitä.

Kashkul on kierteleviin suufilaisiin dervisseihin liitetty almukulho. Monissa säilyneissä esineissä on pitkä, kaareva runko ja ylöspäin kääntyvät päät. Osassa on kantoketju. Astiaan voitiin ottaa vastaan ruokaa tai rahaa, ja joitakin astioita voitiin käyttää juomiseen. Museoissa on kaiverrettuja pähkinänkuoria, puukulhoja ja metalliastioita. Samansukuiseen muotoon mahtuu erilaisia rakenteita ja käyttötarkoituksia.

Kulho, jonka dervissi saattoi kantaa mukanaan

Englanninkielisissä museoetiketeissä esiintyvät sekä begging bowl että alms bowl. Tässä yhteydessä almu on lahja, jolla tuetaan avun tarpeessa olevaa ihmistä. Lahjoilla elävä kiertelijä tarvitsi astian, jota pystyi kuljettamaan ja ojentamaan lahjan vastaanottamiseksi. Päiden välille kiinnitetty ketju mahdollisti kävelyn pitämättä kiinni astian reunasta. Aga Khan Museum kuvaa messinkikulhonsa kantamista kädessä tai kaulassa. Sharjahin islamilaisen sivilisaation museo kuvaa tämän astiatyypin kantamista kädessä tai olalla.

Astia kuuluu suufilaisen hartauselämän historiaan. Se liitetään erityisesti kulkijoihin, jotka elivät almuilla ja tavoittelivat aineellista yksinkertaisuutta. Khanqah eli suufilainen kokoontumispaikka puolestaan saattoi tarjota majoitusta, opetusta ja tilan kokoontumiselle. Kannettava astia kertoo siitä, miten kiertävä elämä voitiin järjestää, kun taas rakennuksista jää toisenlaista tietoa paikalleen asettuneista yhteisöistä.

Henkilökohtaisena esineenä kulhoa voi verrata tasbih-rukoushelmiin. Helmet auttavat pitämään lukua rukouksessa tai Jumalan muistamisessa. Kulhossa taas voi kantaa eväitä ja ottaa vastaan lahjoja. Molempien muoto sopii omaan käytännön tehtäväänsä, ja molemmilla voi olla merkitystä hartauden harjoittajalle.

Maalaukset tarjoavat erilaista näyttöä. Metropolitan Museum of Artin Suufin muotokuva ajoitetaan 1600-luvun ensimmäiselle neljännekselle ja liitetään Deccaniin, todennäköisesti Bijapuriin. Almukulhon vieressä näkyvät huilu ja turkisvaate. Museon tutkijat käyttävät näitä yksityiskohtia yhdessä kuvatun hahmon luonteen tunnistamiseen. San Diego Museum of Artin Mietiskelyyn istuutunut dervissi on 1600-luvun puolivälistä, todennäköisesti Bijapurista. Metin näyttelyluettelo tunnistaa hahmon vieressä olevan astian kashkuliksi ja käsittelee maalausta askeetin ihannekuvana. Säilyneissä esineissä näkyy aineita, tekotapoja ja kirjoitusta, jotka taiteilija saattoi esittää pelkistetysti.

Kun maalauksen ja museoesineen asettaa rinnakkain, kummankin lähteen vahvuus tulee näkyviin. Maalaus näyttää kulhon suhteessa hahmoon ja muihin esineisiin. Kokoelman valokuva auttaa seuraamaan, mistä ketju alkaa ja mihin se päättyy. Luettelosta voi vielä tarkistaa materiaalin ja mitat. Yhdessä nämä tiedot antavat tarkemman kuvan esineestä, joka maalauksessa voi jäädä pieneksi yksityiskohdaksi.

Miten pähkinänkuoresta tehtiin astia

Intian valtameressä sijaitsevat Seychellit ovat coco de mer -palmun kotiseutua. Sen suuren, liuskaisen pähkinän kova kuori on valmiiksi kaareva. Puolikas muodostaa pitkän onkalon, jonka voi kaivertaa tai varustaa metalliosin. Museoiden tutkijat ovat yhdistäneet aineen liikkumisen Intian valtamerellä astiamuodon käyttöön Iranissa. Met esittää mahdollisuuden, että kuoria ajautui Iranin etelärannikolle. Yksittäisen kuoren tarkka reitti tiettyyn työpajaan on erillinen tutkimuskysymys.

Aga Khan Museumin 1700-luvulle ajoitettu iranilainen AKM640 on luettelossa 24 senttimetrin mittainen. Se on kaiverrettu pähkinänkuoren puolikkaasta. Kirjoitus kulkee nauhoina reunan suuntaisesti. Kuori toimii samalla astian runkona ja kirjoituksen pintana. Yar Muhammadin kulho Metissä edustaa toista rakennetta. Se on päivätty vuoteen 1130 hidžran ajanlaskussa eli vuosiin 1717–1718 ja liitetään Iraniin. Kuoren ympärillä on lävistettyjä ja kaiverrettuja hopeaosia ja kullattua hopeaa. Korkeus on 14, leveys 30,8 ja syvyys 16,7 senttimetriä ilman ketjua.

Rinnakkain katsottuna astiat näyttävät kaksi tapaa työstää samaa luontaista muotoa. AKM640:n koriste on kaiverrettu suoraan kuoren pintaan. Yar Muhammadin astian kuorta ympäröi aukkoinen metallikerros. Kummassakin kuoren kaareva onkalo määrää astian lähtömuodon.

Jos vertailet kuvia, etsi ensin pinta, joka on kosketuksessa astian sisältöön. AKM640:ssä kaiverrettu kuori näkyy sekä rakenteena että koristeen alustana. Yar Muhammadin esineessä metalliosat nousevat sivukuvassa näkyvästi esiin. Kuoren, metallin ja ketjun voi merkitä erikseen, jotta kiinnitykset eivät sekoitu runkoon. Mittoja verratessa on hyvä lukea myös, mikä osa on jätetty mittauksen ulkopuolelle.

Puu, messinki ja teräs voivat noudattaa samaa ääriviivaa

Tummaksi kiillotetun pinnan takaa voi olla vaikea tunnistaa ainetta valokuvassa. Metin 2018.665.2 on puuta, johon on upotettu kamelinluuta. Se ajoitetaan 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun ja on noin 29 senttimetriä pitkä. Museon mukaan juuri tätä esinettä käytettiin luultavasti almukulhona. Koristelu on siten mahdollinen myös käytännössä käytetyssä astiassa.

Metalliseppä pystyi tekemään kaarevan ontelon ilman kuorta. Denver Art Museumin 1994.6 on iranilainen teräskulho, jossa on kultaupotuksia ja jonka leveys on noin 35,6 senttimetriä. Se ajoitetaan 1700-luvun loppuun tai 1800-luvun alkuun. Museo lukee signeerauksesta tekijän nimeksi Hajji ibn ‘Abbas ja vertaa ääriviivaa coco de mer -pähkinän kuoreen. Luettelon ainetieto kertoo teräksestä, ja muodon kuvaus kertoo siitä, miltä teräsastia näyttää.

Aga Khan Museumin AKM612 on 1500-luvun lopun iranilainen messinkikulho, jonka mitaksi annetaan 61 senttimetriä. Pitkät päät päättyvät lohikäärmeen päihin, joiden välillä kulkee ketju. Ulkopintaan on kaiverrettu kukkia ja lehtiä, ja sisällä on geometrisia kuvioita. Lohikäärmeenpäät korostavat astian päitä ja kehystävät ketjun kulkua. Käytännölliset kiinnityskohdat ovat siten osa koristelua.

Denverin esineen kohdalla kannattaa lukea samalta etiketiltä sanat teräs, kultaupotus ja pähkinänkuoren muoto. Ensimmäinen kertoo rungon aineen, toinen koristelutavan ja kolmas ääriviivan. Vastaavasti Metin puuastiassa kamelinluu on upotusta ja puu muodostaa kulhon rungon. Jos valokuvan tumma väri näyttää samalta, luettelon ainerivi tekee eron näkyväksi.

Mitä suuaukko, ketju ja nokka kertovat

Avoin suuaukko helpottaa ruoan ja lahjojen vastaanottamista. Ketjun kiinnitys kertoo mahdollisuudesta ripustaa astia ja kantaa sitä. Kannellinen ja nokallinen versio viittaa siihen, että sisältöön haluttiin päästä hallitummin. Muodosta voi päätellä tällaisia asioita silloinkin, kun luettelo ei kerro käyttäjän nimeä tai astian sisältöä.

Glasgow Museumsin A.1946.42.am on messinkiä, johon on upotettu hopeaa ja koristettu syvennyksiä täyttävällä tummalla niellolla. Luettelo sijoittaa valmistuksen Syyriaan tai Egyptiin 1700- tai 1800-luvulla. Astiassa on tasainen yläosa, aukko, saranoitu kansi ja pieni nokka. Museo kuvaa sitä vanhemman mamelukkimuodon ottamiseksi uudelleen käyttöön osmanikaudella. Kansi ja nokka antavat kaksi erilaista tapaa päästä käsiksi sisältöön. Metin puuastiassa koko suuaukko on avoin.

Sharjahin SM1996-209 on 27 senttimetriä pitkä. Aineiksi ilmoitetaan kuparin ja sinkin seos sekä rauta. Astia ajoitetaan 1800-luvulle ja liitetään tyylin perusteella Iraniin. Syövytetyssä koristelussa kasvien keskellä näkyy pieniä eläimiä ja kaksi ihmishahmoa. Se on esimerkki siitä, miten ihmisiä ja eläimiä on kuvattu islamilaisissa taide-esineissä.

Ylhäältä katsottu valokuva on tässä vertailussa erityisen hyödyllinen. Se näyttää, kuinka suuri osa puukulhosta on auki ja missä kannellisen Glasgow’n astian aukko sijaitsee. Sivukuva paljastaa nokan ja kannen ulottuvuuden. Näiden kuvakulmien avulla voi kuvailla, miten kummankin astian sisältöön pääsee. Käyttäjän nimeä, sisältöä ja käyttöpaikkaa koskevat tiedot on silti haettava esineen historiasta.

Kun kulho tehtiin katsottavaksi

Davidin kokoelman 61/1998 on noin vuoteen 1600 ajoitettu valettu, kaiverrettu ja tinattu pronssikulho Intian Deccanista. Se on 38,5 senttimetriä pitkä. Sen molemmissa päissä on lohikäärmeenpää, kuten Aga Khan Museumin iranilaisessa messinkikulhossa. Davidin kokoelma yhdistää tiheän kaiverruksen Deccanin metallityöhön. Luettelo ehdottaa, että raskas astia saattoi olla esillä šiialaisessa pyhäkössä. Päätelmä koskee tätä esinettä.

Pitkän muodon yhteyteen voi kiinnittää ketjun, kohonneeseen päähän tehdä veistoksen ja leveälle kyljelle sijoittaa kookasta kirjoitusta. Met pitää Yar Muhammadin taidokkaasti kiinnitettyä kulhoa esimerkkinä esineestä, jota arvostettiin ja kerättiin sen ulkoasun ja työn vuoksi. Puukulhoa museo pitää todennäköisesti käytännössä käytettynä. Luetteloiden arviot täydentävät aine- ja mittatietoja.

Mitä kirjoitukset kertovat

Aga Khan Museum tunnistaa iranilaisessa kuoressa AKM640 arabian- ja persiankielisiä rukouksia. Ylemmässä nauhassa on museon mukaan ‘Aliin kohdistuva harras vetoomus. Messinkikulhon AKM612 kirjoitus sisältää museon mukaan persiankielistä runoutta profeetta Muhammadin ylistykseksi. Molemmissa kirjoitus seuraa reunaa. Kirjoituksen sisältö antaa kummallekin oman hartausyhteytensä.

Davidin kokoelman mukaan Deccanin pronssikulhossa on Koraanin kohtia ja šiialaisia rukouksia thuluth-kirjoituksella. Kirjoitusta on sisä- ja ulkopinnalla tiheän kaiverruksen keskellä. Pelkkä sivukuva voi näyttää vain osan tekstistä. Opas thuluthiin ja muihin kirjoitustyyleihin auttaa erottamaan tyylin nimen tekstin kielestä ja sisällöstä.

Museoissa on tarkasteltu astiaa myös vertauskuvana. Aga Khan Museum yhdistää veneen kaarevan muodon hengelliseen matkaan ja tyhjän kulhon omasta minästä luopumiseen. Met puolestaan yhdistää tyhjyyden valmiuteen vastaanottaa jumalallista tietoa. Nämä ovat museoiden tulkintoja astian mahdollisesta merkityksestä suufilaisessa hartaudessa. Ne voivat auttaa ymmärtämään esinettä, vaikka sen yksittäisistä käyttäjistä olisi vain vähän tietoa.

Kolme yksityiskohtaa, joita voi verrata vitriinissä

Katso ensin runkoa. Aga Khan Museumin 24 senttimetrin kaiverrettu kuori ja Denverin 35,6 senttimetrin teräskulho näyttävät, miten samanlainen profiili saadaan eri aineista. Tarkista aine luettelosta. Kun tarkastelet Yar Muhammadin astiaa, voit verrata kuorta ja sitä ympäröivää hopeatyötä. Kumpikin vaikuttaa ulkoasuun, ja kuori muodostaa varsinaisen säiliön.

Katso seuraavaksi päitä ja yläosaa. Ketju, avoin suu ja saranoitu kansi viittaavat erilaisiin tapoihin käsitellä astiaa. Vertaa Glasgow’n nokallista esinettä Metin avoimeen puukulhoon. Kannen alla olevasta aukosta sisältöön pääsee eri tavalla kuin avoimessa kulhossa. Tarkista lopuksi, mihin etiketti perustuu. Päiväys esineessä, tyylin avulla ehdotettu valmistuspaikka ja arvio esillepanopaikasta ovat erilaista näyttöä. Sana kashkul nimeää tunnistettavan astiatyypin. Osat, tekstit ja dokumentoitu historia kertovat vitriinissä olevasta kappaleesta.

Esimerkiksi kahdessa lohikäärmeenpäillä varustetussa astiassa yhteinen yksityiskohta näkyy heti. AKM612 on luetteloitu iranilaiseksi messinkityöksi, kun taas 61/1998 on Deccanin tinattua pronssia. Päät voi kuvata samanlaisiksi ja samalla pitää valmistustekniikan ja mahdollisen käyttöympäristön erillään. Kun kuvailuun yhdistää kummankin museon tiedot, esineet voi yksilöidä myös ilman kuvaa. Merkitse muistiin kokoelman nimi ja esinenumero.

Kirjoitusta tarkastelevan lukijan kannattaa etsiä sekä yleiskuva että lähikuva. Yleiskuvassa näkee, kulkeeko kirjoitus reunan ympäri vai ulottuuko se sisäpinnalle. Lähikuva näyttää kirjainten muodon. Jos etiketti tunnistaa kirjoitustyylin, se auttaa vertaamaan koristeita. Jos luettelo kertoo tekstin sisällön, sillä voi puolestaan tarkistaa, liittyykö teksti esimerkiksi rukoukseen tai runouteen. Näin koristeesta voidaan kertoa täsmällisesti myös silloin, kun osa kirjoituksesta ei näy esillä olevassa kuvassa.