Näin luet islamilaisia sinettileimasimia ja niiden jälkiä

Näin luet islamilaisia sinettileimasimia ja niiden jälkiä

Muslim Post Editorial Desk@muslimpost
0

Erota leimasin jäljestä, vertaa sinettisormuksia ja kahvallisia leimasimia ja selvitä, mitä käsikirjoitusten nimet ja vuosiluvut voivat kertoa.

Sinettileimasin on väline, jonka pinnassa on kuvio tai kirjoitus. Sinetin jälki syntyy, kun kuvio siirtyy paperille, saveen, vahaan tai muuhun vastaanottavaan aineeseen. Sinettisormus on yksi tapa kiinnittää leimasin. Työpintaan voidaan kaivertaa kirjaimet peilikuvana, jolloin ne näkyvät siirtyneessä kuviossa tavalliseen suuntaan. Museoluettelon lyhyt nimitys ”sinetti” voi tarkoittaa leimasinta tai sen jättämää jälkeä. Katso ensin aine ja muoto. Selvitä sitten kuvan perusteella, miltä suunnalta esine näkyy.

Eri kokoelmaesineet tarjoavat erilaisia vihjeitä. Metropolitan Museum of Artissa on sinettisormus, johon henkilön nimi on kaiverrettu peilikuvana. Ashmolean Museumissa säilytetään egyptiläistä savipainannetta, jonka reunakirjoitusta on vaikea lukea, sekä kiinteäkahvaista messinkileimasinta. Michiganin yliopiston kirjaston tutkimus näyttää, miten käsikirjoitukseen jäänyt sinetin jälki tukee henkilön tunnistamista, kun sama nimi esiintyy muuallakin. Esineen luettelomerkintä ja sen kuva auttavat erottamaan nämä vihjeet toisistaan.

Miksi kaiverrus voi näkyä peilikuvana

Kuvittele pieni kuvio, jossa varren toisella puolella on lehti. Jos lehden kärki osoittaa vasemmalle katsoessasi suoraan leimasimen pintaa, jäljessä kärki osoittaa oikealle. Kirjainten paikat ja muodot kääntyvät samalla tavalla. Nimi voi siksi olla hankala tunnistaa hyväkuntoisestakin leimasimesta. Museo voi näyttää valokuvan kaiverruksesta ja sen vieressä kuvan, jossa kuvio on jäljen mukaisessa suunnassa. Tarkista kuvatekstistä, kumpi on kyseessä. Samalla selviää, mihin suuntaan kirjaimia kannattaa seurata.

Metin sormuksen 41.160.280 istukassa on kaiverrettu lapislatsulikivi. Sormuksen runko on työstettyä ja kullattua hopeaa, ja siinä on mustaa upotuskoristelua. Museo lukee sinisestä kivestä nimen Hajji Muhammad ibn Mahmud ja ilmoittaa, että se on kaiverrettu peilikuvana. Se ajoittaa sormuksen todennäköisesti 1500-luvulle ja ilmoittaa valmistuspaikaksi Keski-Aasian tai Iranin. Luettelossa on kaksi vaihtoehtoa. Kivessä oleva nimi saadaan luettua, mutta valmistusalueen valintaan tarvitaan muita tietoja. Kun viittaat sormuksen materiaaliin, merkitse, mikä tieto koskee sinistä kiveä ja mikä hopeista runkoa. Tällöin kuvauksesta voi suoraan tarkistaa, mihin osaan nimi on kaiverrettu.

Tarkastele lähikuvassa ensin kiven ääriviivaa ja etsi sitten kirjaimet sen sisältä. Kuva koko sormuksesta näyttää, miten kivi on kiinnitetty runkoon. Istukan lähikuvasta voi tutkia kirjainten asettelua. Jos pinta on osunut alustaan epätasaisesti, jäljen reuna voi jäädä keskiosaa epäselvemmäksi. Osa kirjaimista voi silti olla luettavissa, vaikka ulkoreunassa olisi aukko. Erottele muistiinpanoissa jäljestä puuttuva kohta ja sellainen kohta, jota valokuvasta ei näe.

Sinettisormus, kiinteä kahva ja kääntyvä kiinnitys

Sormuksen runko kiertää sormen. Istukka voi kannattaa leimauspintaa tai muodostaa pinnan itse. Kiinteä kahva nousee kannan yläpuolelle, ja tartuntakohtaa sekä pohjaa voi tarkastella erikseen. Näillä rakenteilla kaiverrettu pinta voidaan painaa toista materiaalia vasten. Irronneessa kivessä saattavat säilyä kaiverrus ja materiaali, vaikka alkuperäisestä kiinnitystavasta ei ole näyttöä. Sivukuva auttaa näkemään, mitkä osat ovat jäljellä. Jos koko esineestä on kaksi kuvakulmaa, kummastakin voi merkitä ne osat, jotka erottuvat varmasti.

Ashmoleanin EAX.3445 on kaiverrettu messinkileimasin, jossa on soikea kanta ja pieni koristeellinen, kiinteä kahva. Luettelossa kuvataan yksi toisiinsa liittyvin merkein kirjoitettu rivi ja sen alapuolella oleva vuosiluku. Kahvan ääriviiva on osa esineen sivuprofiilia. Jälkeä vasten verrataan soikeaa pohjaa ja siinä olevaa kaiverrusta. Ylhäältä otetussa kuvassa kahva saattaa peittää suuren osan näkymästä, ja kuvion kantava pieni pinta voi jäädä osittain piiloon.

Los Angeles County Museum of Artin osmanien ajan sinetti M.2002.1.561 on 1800-luvun lopulta. Sen kultakehys kannattelee akselinsa ympäri kääntyvää vuorikidettä. Kolmesta kaiverretusta pinnasta voi kääntää yhden leimausasentoon kerrallaan. Museo liittää esineen sulttaani Abdülhamid II:een ja kuvaa kolmella pinnalla hänen nimensä eri muodot nastaʿliq-kirjoituksella. Museon mukaan pieni ylälenkki viittaa siihen, että esinettä todennäköisesti kannettiin ketjussa. Pinta voi vaihtua, vaikka kehys ja lenkki pysyvät samoina, joten jäljet voivat olla erilaisia. Jos kokoelmasta on saatavilla useita kuvia samasta esineestä, käytä kuvatekstiä yhdistämään kukin kaiverrus oikeaan pintaan. Esinenumero pysyy samana, vaikka näkyvä nimi vaihtaa muotoaan. Katso kirjainten muodoista arabialaisen kalligrafian tyylien oppaasta.

Mitä saveen ja paperiin jää

Savinen sinettipainanne säilyttää oman muotonsa ja paksuutensa. Etupuolella voi näkyä osa siirtyneestä kuviosta. Reuna ja tausta voivat kertoa pinnasta, johon jälki tehtiin. Paperilla oleva jälki kuuluu tietyllä tavalla aseteltuun sivuun. Marginaalin merkkiä voi tutkia läheisten huomautusten, tekstin ensimmäisten tai viimeisten rivien ja samalla sivulla olevien muiden merkkien rinnalla. Suurennettu kohta tuo kuvion esiin. Kuva koko sivusta näyttää jäljen paikan.

Ashmoleanin EAX.3463 on egyptiläinen sinettipainanne poltetussa savessa. Museo ajoittaa sen 700- tai 800-luvulle. Kappale on noin 1,5 senttimetriä leveä, lähes pyöreän soikea ja taustaltaan kupera. Luettelo kuvaa kuufalaista kirjoitusta reunalla ja tähteä keskellä sekä ilmoittaa lukutavan epävarmaksi. Tähden voi kuvata, vaikka tekstiä ei vielä pystytä lukemaan varmasti. Kupera tausta ja keskellä oleva tähti ovat eri puolilla esinettä. Merkitse kummankin havainnon yhteyteen esinenumero, jotta lukija voi palata samaan luettelotietueeseen. Luettelo ilmoittaa jäljen ja sen aineen eikä yksilöi mitään siihen yhä kiinnittynyttä osaa.

Paperille jäävä muste tarjoaa toisenlaisia merkkejä. Voit kuvailla vaaleita ja tummia alueita sekä merkitä, mitkä vedot erottuvat, mitkä jäävät heikoiksi ja mitkä katkeavat. Digitaalisessa kuvassa väriin vaikuttavat valaistus, alusta ja jäljen kunto. Musteen koostumuksen määritys vaatii lisää näyttöä. Siitä, miten luetteloissa erotetaan näkyvä väri tunnistetusta aineesta, on esimerkkejä islamilaisten käsikirjoitusten musteita käsittelevässä oppaassa.

Mihin tapahtumaan päivämäärä kuuluu?

Ashmolean ajoittaa kiinteäkahvaisen messinkileimasimen pohjaan kaiverretun vuosiluvun perusteella islamilaisen ajanlaskun vuoteen 1331 eli vuosiin 1912–1913. Esineeseen kiinnitetyssä vanhassa lapussa mainitaan osto kesäkuussa 1916. Museo toistaa myös tämän tiedon. Ensimmäinen ajankohta tulee kannan kuviosta, ja toinen liittyy esineen myöhempään historiaan. Lappu yhdistää leimasimen myös rannikkovartijaan Bodrumin lähellä. Museo esittää yhteyden nimenomaan lapussa olevana tietona.

British Museumin islamilaisen gallerian tietueessa 1878,1220.10 on karneolisinetti, jonka mitat ovat 2,60 × 3,00 senttimetriä. Se hankittiin kokoelmaan vuonna 1878. Julkisessa tietueessa ei anneta valmistusajankohtaa. Jos merkitset esineen muistiinpanoihisi Ashmoleanin ajoitetun leimasimen rinnalle, mainitse, mitä luettelokenttää päivämäärä koskee. ”Hankittu vuonna 1878” ja ”pintaan kaiverrettu islamilaisen ajanlaskun vuosi 1331” kuvaavat eri asioita. Yksittäisen jäljen syntyajasta tarvitaan erillinen tieto. Jos luettelo näyttää samassa näkymässä sekä kuvan että hankintavuoden, lainaa päivämäärän mukana sen selite. Silloin myös irrallisesta muistiinpanosta käy ilmi, mihin tapahtumaan vuosiluku liittyy.

Päivämäärä voi siirtyä jälkeen osana kuviota. Käsikirjoituksen kopiointiaika voi puolestaan löytyä muualta, esimerkiksi kolofonista eli lopputiedoista. Pidä päivämäärät erillään sivua kuvaillessasi. Jos luettelossa on kalenterimuunnos, kirjoita se alkuperäisen tiedon viereen. Säilytä esimerkiksi ”todennäköisesti” tai ”noin” sen tapahtuman kohdalla, johon sana kuuluu. Merkitse myös muistiin, luetko päivämäärää painanteesta vai ympäröivästä käsikirjoituksesta.

Miten sinetin jälki auttaa seuraamaan käsikirjoituksen vaiheita

Evyn Kropf vertaa Michiganin yliopiston kirjaston tutkimuksessa kahden persiankielisen käsikirjoituksen tietoja. Michiganin Isl. Ms. 350:n kolofonin mukaan jäljennös valmistui Shīr Jang Bahādurin määräyksestä Delhissä noin helmikuussa 1744, islamilaisen ajanlaskun vuonna 1156. Toisessa käsikirjoituksessa, Ranskan kansalliskirjaston Suppl. pers. 288:ssa, ensimmäisen lehden etupuolella on sinetin jälki inventaarimerkinnän vieressä. Kropf lukee jäljestä nimen Muʿizz al-Dawlah Shīr Jang Bahādur ja islamilaisen ajanlaskun vuoden 1172, joka vastaa vuosia 1758–1759.

Päivämäärät ja historialliset olosuhteet sopivat yhteen. Niiden perusteella ranskalaisen käsikirjoituksen jäljessä nimetty henkilö voidaan yhdistää Michiganin kolofonissa mainittuun tilaajaan. Tulkinta perustuu kahteen erilliseen lähteeseen. Michiganissa se on kolofoni, ranskalaisessa käsikirjoituksessa jälki ja sen viereinen merkintä. Tutkimus pitää myös Shīr Jangin tarkempaa elämäkerrallista tunnistusta todennäköisenä. Vielä tarvitaan lisätietoja siitä, mikä leimasin teki jäljen ja miten käsikirjoitukset siirtyivät omistajalta toiselle eri vaiheissa.

Kun viittaat jälkeen, anna käsikirjoituksen signum ja lehden numero yhdessä. Rajattu lähikuva voi auttaa kirjainten lukemisessa. Lehden numeron avulla toinen lukija löytää sivun kokonaan. Ympäröivä tieto on tärkeää, jos toisessa niteessä esiintyy samankaltainen nimi tai julkaisu esittää useita lukutapoja. Kirjan vaiheiden jäljittämisestä kerrotaan myös islamilaisten käsikirjoitusten provenienssioppaassa.

Mitä nimi, kirjoitustyyli tai tunnus kertoo

Kun luettelo mainitsee nimen, selvitä, mitä on tunnistettu. Lukutapa ilmaisee, mitä kirjaimia työpinnassa tai jäljessä on. Esineen tai merkin yhdistäminen historialliseen henkilöön vaatii lisänäyttöä. Siitä, kenellä väline oli hallussa tai kuka käytti sitä tiettynä ajankohtana, tarvitaan omat todisteensa. Museoasiantuntija voi perustaa kirjainten lukemisen muotoon, tulkita merkkiä asiakirjan yhteydessä ja selvittää esineen vaiheita hankinta- tai käyttöasiakirjoista.

Met kertoo lapislatsuliin kaiverretun nimen ja säilyttää valmistusaikaa ja -paikkaa koskevat varaukset. Ashmoleanin egyptiläisestä savijäljestä voi tunnistaa kirjoitustyylin ja kuvion, vaikka tekstin lukutapa on avoin. Michiganin tapauksessa nimi saa taustaa, kun päivätty jälki yhdistetään erilliseen tietoon jäljennöksen tilaamisesta. Lyhytkin kuvateksti voi osoittaa, miten varma kukin tieto on. Omistajan voi nimetä, jos lähteet tukevat sitä.

Kuviollakin voi olla oma nimensä. Osmanien tugra on hallitsijan kalligrafinen tunnus. Kun luettelo tunnistaa asiakirjasta tugran, se nimeää kuvion. Alusta ja tekotapaa koskeva kuvaus auttavat selvittämään, miten kuvio päätyi asiakirjaan. Samalla tavoin nastaʿliq nimeää leimasimen pinnassa käytetyn kirjoitustyylin. Kirjoituksen lukeminen kertoo sanat. Tunnukseen keskittyviä esimerkkejä on osmanien tugraa käsittelevässä oppaassa.

Kahden luettelokuvan vertaaminen

Katso esine tai sivu kokonaan ennen kirjainten suurentamista. Kirjaa museo tai kirjasto, esinenumero tai käsikirjoituksen signum, materiaali ja mitat. Merkitse, näkyykö kuvassa leimasin, jälki, myöhemmin tehty valos vai lukemisen helpottamiseksi peilattu valokuva. Jos leimasimessa on monta pintaa, ilmoita tarkastelemasi pinta kuvanumerolla tai kuvatekstillä. Kirjaa vertailua varten tehty kierto tai peilaus, jotta kuvan suunta selviää myöhemmin.

Käytä vertailuun yksityiskohtia, jotka löytyvät molemmista kuvista. Ulkoreuna ja epäsymmetrinen koriste auttavat asettamaan kuvat samaan suuntaan ennen kirjainten muotojen ja välimatkojen vertailua. Katso yksittäisten viivojen lisäksi, miten teksti sijoittuu reunaan nähden. Jäljen puuttuva kulma voi johtua alustan kunnosta tai epätasaisesta kosketuksesta. Samanlaiset nimet voivat olla erilaisissa kehyksissä. Yhdennäköisyys on vakuuttavampi, kun mitat ja esineiden luettelotiedot tukevat sitä.

Kuvaile havaintoja ja tietoja, jotka voi tarkistaa. Irrallisesta esineestä voi kirjoittaa, että se on kaiverrettu kivi, kertoa luettelon lukutavan ja mainita tuntemattoman kiinnityksen. Käsikirjoituksen kohdalla voi antaa lehden, kirjaston ilmoittaman päivämäärän ja marginaalimerkinnän. Archives and Records Associationin luettelointiopas selittää, miksi jäljen kuvaus ja asiakirjan koko kuva tallennetaan yhdessä, jos alkuperäinen asiakirja on säilynyt. Näin muut voivat tarkistaa tulkinnan.

Museoiden ja arkistojen lähteet