Mitä Akbarin Hamzanaman noin 1 400 maalauksesta on jäljellä?

Akbarin Hamzanama oli 1500-luvun jälkipuoliskolla mogulihovissa valmistettu persiankielinen kuvitettu seikkailukertomus. Sen laajuudeksi mainitaan usein noin 1 400 maalausta. Luku kuvaa alkuperäistä hanketta koskevaa rekonstruktiota, ei yhdessä museossa tai edes varmasti kaikkialla nykyään säilyvien teosten määrää. Lontoossa toimiva Victoria and Albert Museum ilmoittaa säilyneitä maalauksia olevan alle 200. Wienin MAK puolestaan käyttää maailmanlaajuisesta määrästä lukua 200. Niitä ei pidä yhdistää itse keksityksi täsmälliseksi tilastoksi.

Maalaukset tehtiin puuvillakankaalle, ja niihin liitettiin persiankielistä tekstiä sisältävää paperia. Kyse ei siis ollut vain pienistä suoraan tavalliselle paperisivulle maalatuista kuvista. Jäljellä oleva lehti on tutkittava esine, mutta sen ihmeellinen tapahtuma on osa kertomusta eikä sellaisenaan todistus seitsemännen vuosisadan historiasta. Metropolitan Museum of Artin luettelolehti, V&A:n katsaus ja Cleveland Museum of Artin esinetiedot valaisevat eri tavoin teoksen mittakaavaa, rakennetta ja yksittäisten kohtausten tulkintaa.

Kertooko kuvien Amir Hamza profeetan sedän elämäkerrasta?

Sankarin nimi liittyy Hamza ibn Abd al-Muttalibiin, profeetta Muhammadin historialliseen setään. Pitkä kertomus Amir Hamzan matkoista ei silti ole varmennettu elämäkerta. Taitavat liittolaiset, vaaralliset vastustajat ja yliluonnolliset olennot kuuluvat vuosisatojen aikana kehittyneeseen tarinaperinteeseen. V&A kertoo kertomuksen kiertäneen suullisesti ennen kuin Akbarin hovissa ryhdyttiin laatimaan persiankielistä proosaversiota. Myös MAK:n kokoelmatieto erottaa historialliseen nimeen liittyvän perinteen tarinan mielikuvituksellisista tapahtumista.

Ero näkyy hyvin Metin Mihrdukhtia esittävässä lehdessä 2022.170. Prinsessa ampuu nuolen kultaisessa linnussa riippuvan renkaan läpi. Museon mukaan Hamzan tarinassa esiintyvä poika Hamid selviytyy koetuksesta ja saa oikeuden avioitua hänen kanssaan. Kuva, sen materiaalit ja ajoitus ovat tutkittavia historiallisia asioita. Museon esinetieto ei kuitenkaan vahvista, että kyseinen kilpailu olisi tapahtunut profeetan sedän elämässä. Maalauksen ajoitus noin vuoteen 1570 kertoo sen valmistuksesta, ei tarinan tapahtumavuodesta.

Islamilaiseen nimistöön ja persiankieliseen hovikulttuuriin liittyvät havainnot ovat olennaisia teoksen synnylle. Fantastisen kohtauksen henkilöitä ei silti pidä muuttaa suoraan uskonnolliseksi opiksi. Ensin kannattaa selvittää, mitä museon tunnistama kuva esittää ja miten tapahtuma etenee kertomuksessa. Silloin maalauksia voi lukea sekä taiteena että tarinankerrontana sekoittamatta romaania asiakirjahistoriaan.

Mistä 1 400 maalauksen luku sekä 12 ja 14 niteen erot tulevat?

Clevelandin luettelo kuvaa usein toistettua laskutapaa: 14 nidettä ja 100 kuvaa niteessä. Siitä syntyy 1 400, jota myös Met käyttää Akbarin hankkeen laajuudesta. V&A muistuttaa kuitenkin vanhojen tietojen puhuvan 12 tai 14 niteestä, tavallisesti noin sadasta kuvasta kussakin, ja noin 15 vuoden työstä. Kokonaisia alkuperäisiä niteitä ei ole saatavilla, jotta jokainen kuva voitaisiin laskea uudelleen. Luku 1 400 on siksi lähteisiin perustuva arvio alkuperäisestä mittakaavasta, ei nykyinen inventaario eikä varma näyttö siitä, että jokainen suunniteltu lehti valmistui.

Met viittaa lähes sataan pitkän ajan kuluessa työskennelleeseen taiteilijaan. Se ei tarkoita, että sata ihmistä olisi maalannut jokaista lehteä. Sommittelu, värit, kultaus, tekstin kopiointi ja materiaalikerrosten kokoaminen saattoivat jakautua eri tekijöille. Säilynyt esine ei useinkaan sisällä työnjakoa kuvaavaa työpajapäiväkirjaa. Kun yhden lehden yhteydessä esiintyy taiteilijan nimi, pitää katsoa, perustuuko se merkintään, tyylivertailuun vai museon varovaiseen attribuutioon.

Vertailukohtana voi lukea Shah Tahmaspin Shahnamaa käsittelevän suomenkielisen artikkelin. Se auttaa hahmottamaan, miten teksti, kuvat ja monet tekijät yhdistyivät suuressa käsikirjoitushankkeessa. Kyse on kuitenkin toisesta hovista, tilaajasta ja hajonneesta teoskokonaisuudesta. Vertailu voi herättää kysymyksiä työpajan toiminnasta, mutta se ei täytä kadonneiden Hamzanama-niteiden aukkoja eikä todista valmistuneiden kuvien täsmällistä määrää.

Milloin teos valmistui, jos museoiden vuosiluvut eroavat?

Metin mukaan Akbar tilasi käsikirjoituksen vuonna 1562. Sen taistelukohtausta esittävän lehden 18.44.2 ajoitus on erikseen noin 1564–1569. V&A sijoittaa koko työn tavallisesti välille 1562–1577, kun taas MAK ilmoittaa laajemman aikavälin 1557–1577. Luvut voivat viitata eri vaiheisiin: tilaukseen, työpajan alkutyöhön, tekstin valmisteluun tai yhden kuvan maalaamiseen. Museoiden ”noin” ilmaisee asiantuntija-arvion; se ei ole jokaisesta vaiheesta säilynyt päivämäärätty kuitti.

Mihrdukhtin lehden Met ajoittaa noin vuoteen 1570. Se sopii pitkään tuotantoon muttei ajoita jokaista nidettä. Tarina piti valita ja kirjoittaa, teksti kopioida, kuvat maalata puuvillalle ja osat liittää yhteen. Työvaiheita voitiin tehdä rinnakkain. Koska alkuperäinen kokonaisuus on hajonnut, yhden lehden perusteella ei voi rakentaa aukotonta tuotantokalenteria yli tuhannelle kuvalle.

Myöskään maalauksen päivämäärä ei ratkaise kaikkia Akbarin hallituskauteen liittyviä kysymyksiä. Akbarin uskontopolitiikkaa, sulh-i kullia ja Din-i Ilahista käytyä keskustelua on arvioitava omien lähteidensä ja aikajärjestyksensä perusteella. Islamilaista nimeä kantavan tarusankarin kuva ei yksin osoita, mitä hallitsija ajatteli myöhemmissä uskonnollisissa keskusteluissa. Hovitaide voi valaista historiallista ympäristöä, kun johtopäätös sidotaan oikeanlaiseen näyttöön.

Miten puuvilla, paperi, väri ja kulta yhdistyvät lehdessä?

V&A:n mukaan persiankielinen kirjoitus oli paperilla ja maalaus puuvillalla; kerrokset liitettiin yhteen. Tällainen rakenne poikkeaa mielikuvasta, jossa pieni kuva maalataan suoraan tekstisivulle. Met merkitsee lehden 18.44.2 materiaaleiksi musteen, peitevärin ja kullan paperille kiinnitettyyn kankaaseen sekä mitaksi 68,6 × 54 cm. Clevelandin lehdessä 1976.74 on kumitemperaa, mustetta ja kultaa puuvillalla sekä paperia; museon ilmoittama sivun koko on 83,7 × 67 cm. Nämä eivät ole saman esineen kaksi mittausta, eivätkä mittojen nimikkeet ole täysin samat.

Met erottaa Mihrdukhtin lehdessä 2022.170 kuva-alan mitat 67,8 × 52 cm kehyksen mitoista. Jos kuva-alan, sivun ja myöhemmän kehyksen luvut asetetaan rinnakkain ilman nimikkeitä, vertailu harhauttaa. Muutamasta säilyneestä lehdestä ei muutenkaan voi päätellä, että kaikilla suunnitelluilla 1 400 maalauksella olisi ollut sama tarkka koko. Reunoja on voitu leikata, esineitä korjata ja kehystää myöhempinä vuosisatoina.

Digitaalinen kuva paljastaa sommittelun, mutta harvoin lehden taustaa, kerrosten saumoja tai kankaan kuituja. Niitä varten tarvitaan esineen ja konservointitietojen tutkimusta. Met pitää mahdollisena, että suuria kuvia nostettiin kertojan yleisön nähtäville. Koko tekee ajatuksesta ymmärrettävän, mutta sana ”mahdollinen” on ratkaiseva. Säilynyttä ohjetta, joka todistaisi jokaisen lehden samanlaisen esityskäytön, ei ole.

Mitä neljä inventaarionumerolla tunnettua kuvaa todella näyttävät?

Metin taistelulehdessä 18.44.2 Hamzan liittolaiset Qasim ja Badi'uzzaman taistelevat paviljongin alla muiden hahmojen ympäröiminä. Museo ajoittaa lehden noin vuosiin 1564–1569 ja attribuoi sen varauksellisesti Shravanalle, Dasavantalle ja Taralle. Lehti näyttää, miten työpaja järjesti liikkeen täyteen kuva-alaan. Attribuutio ei kuitenkaan kerro, kuka luonnosteli ensimmäisen viivan tai lisäsi viimeisen kultakoristeen, eikä samoja nimiä voi antaa koko sarjan tekijöiksi.

Lehdessä 2022.170 Mihrdukht osallistuu jousiammuntakokeeseen. Metin mukaan kohtaus kuuluu Hamidista ja prinsessasta kertovaan juoneen. Tämä muistuttaa, etteivät säilyneet kuvat ole pelkkiä taisteluita: kyvykkyys, suhteet ja odotus ovat myös kertomuksen aineksia. Metin kokoelmassa nykyään olevien kahden lehden teknisiä piirteitä voi vertailla, mutta yhteinen nykyinen säilytyspaikka ei todista niiden olleen vierekkäin kadonneessa niteessä.

Clevelandin lehdessä 1976.74 Alamshah kohtaa voimakkaan veden. Museon selostuksessa vihollinen on nostanut padon suuren kuparitulpan tulviakseen Hamzan, Alamshahin isän, leirin; sankari surmaa vastustajan. Cleveland yhdistää lehden yhdennenteentoista niteeseen ja huomauttaa alareunan tekstirivin jatkavan edellisen sivun tekstiä. Tekstiyhteys on konkreettinen vihje kertomuksen järjestyksestä, vahvempi kuin kuvien yleinen tyylillinen samankaltaisuus. Yksi vihje ei silti palauta koko kadonneen niteen sivujärjestystä.

Metin lehdessä 24.48.1 kauppias Misbah ja vakooja Parran suunnittelevat Hamzan siepatun pojan vapauttamista. Museo ajoittaa kuvan noin vuoteen 1570 ja attribuoi sen Dasavantalle ja Mithralle. Neljä esinettä edustavat näin taistelua, taitokoetta, tulvan uhkaa ja pelastussuunnitelmaa. Ne ovat todistajia Akbarin hovin taiteesta ja kirjallisesta mielikuvituksesta, eivät neljä toisistaan riippumatonta raporttia historiallisen Hamzan elämästä.

Miten osa kuvista kulkeutui Kashmirista Lontooseen?

V&A kuvaa oman kokoelmansa osan dokumentoitua myöhempää historiaa. Talvella 1880–1881 South Kensington Museumin hankkija Caspar Purdon Clarke vieraili kaupassa Srinagarissa Kashmirissa, löysi suuria maalauksia ja osti ne. Museon mukaan joitakin lehtiä oli käytetty myymälän ikkunoiden peittämiseen talven kylmyydeltä. Tieto koskee yhtä ryhmää 1800-luvulla, ei kaikkien maailman Hamzanama-lehtien pakollista kulkureittiä.

V&A kertoo myös tulen ja sateen aiheuttamista vaurioista, haalistuneista väreistä ja myöhemmin pois hangatuista kasvoista. Lontoon ja Wienin nykykuvia vertailtaessa näkyvät sekä 1500-luvun maalarien työ että myöhempien käyttö- ja säilytysvaiheiden vaikutukset. V&A:n mukaan MAK:n paremmin säilyneet lehdet voivat antaa käsityksen alkuperäisen värityksen voimasta. Hyväkään yksittäinen lehti ei näytä koko sarjaa sellaisena kuin se oli niteiden ollessa ehjiä.

Yhden esineen historia voi sisältää valmistuksen, sarjan hajoamisen, dokumentoituja ja tuntemattomia omistajavaiheita, museon oston sekä konservointia. Aukkoja ei pidä täyttää sujuvalla mutta todistamattomalla kertomuksella suorasta matkasta Akbarin työpajasta vitriiniin. Inventaarionumero ja hankintatieto ovat usein hyödyllisempiä kuin yleinen teosnimi. Toinen saman sarjan lehti on voinut kulkea täysin eri kautta.

Kuinka monta lehteä on jäljellä ja ketkä työskentelivät hovin työpajassa?

V&A ilmoittaa säilyneitä maalauksia olevan alle 200. Sen omassa kokoelmassa on 28 kokonaista lehteä ja kaksi katkelmaa, ja se nimeää MAK:n 60 lehden ryhmän suurimmaksi. MAK:n kokoelmasivu puolestaan ilmoittaa maailmanlaajuiseksi määräksi 200 lehteä ja vahvistaa Wienin 60 lehteä. Sivut eivät anna yhteistä laskentasääntöä, joka varmasti selittäisi eron. Vastaus on rehellisimmin ”noin kaksisataa tai vähemmän”, kun kummankin luvun julkaisija mainitaan. Täsmällistä maailmanlaajuista kokonaislukua ei tule keksiä.

V&A kuvaa iranilaisessa perinteessä koulutettuja mestareita, jotka työskentelivät Intian niemimaalta tulleiden taiteilijoiden kanssa hovikirjaston ympäristössä. Myös kirjoittajat, koristelijat ja kirjansitojat osallistuivat. Metin tutkimusteksti mogulitaiteesta ennen vuotta 1600 asettaa persialaiset ja intialaiset, muslimi- ja hindutaiteilijat Akbarin hoviin. Tämä tukee kuvaa monen tekijän työpajasta mutta ei nimeä kaikkia käsiä jokaisessa säilyneessä lehdessä.

V&A mainitsee myöhemmän Akbarnaman marginaalimerkintöjä vertailuesimerkkinä: niissä voidaan erottaa sommittelun laatija kuvan värittäjästä. Esimerkki auttaa pohtimaan hovin työnjakoa; se ei ole kaikkien Hamzanaman lehtien tuotantopäiväkirja. Jos museo kirjoittaa ”attribuoitu” tai ”mahdollisesti”, myös artikkelin on säilytettävä tämä epävarmuus.

Suuriin kuvapintoihin mahtuu ihmisiä, eläimiä, rakennuksia ja kasviornamentteja. Ihmis- ja eläinhahmoja islamilaisessa taiteessa käsittelevä artikkeli auttaa vertaamaan kuvallisia ratkaisuja; arabeskia ja kasviaiheisia kiehkuroita käsittelevä artikkeli erottaa toistuvan koristeen tapahtumaa kuvaavasta kohtauksesta. Tällaiset yhteydet tukevat kuvan lukemista mutta eivät yksin paljasta nimettömän lehden tekijää tai paikkaa kadonneessa niteessä.

Kansikuva on alkuperäinen tekoälyavusteinen historiallinen rekonstruktio. Se ei ole valokuva säilyneestä Hamzanama-lehdestä, lähteistä yksilöidystä työpajasta eikä nimetyn maalarin teoksesta.

Lähteet

1. Metropolitan Museum of Art, taistelulehti 18.44.2 — Tilaus, rekonstruoitu hankelaajuus sekä tämän esineen ajoitus, materiaalit, mitat ja varovainen tekijäattribuutio; ei kaikkien säilyneiden lehtien inventaario.
2. Victoria and Albert Museum, ”The arts of the Mughal Empire” — Suullinen tarinaperinne, 12/14 nidettä, tuotannon aikaväli, puuvillan ja paperin rakenne, museokohtaiset säilymisluvut ja Srinagarin hankinta talvella 1880–1881.
3. Cleveland Museum of Art, Alamshah ja pato, 1976.74 — Laskutapa 14 × 100, yhdestoista nide, sivukoko, materiaalit, kuparitulppa ja edelliseltä sivulta jatkuva teksti.
4. MAK Wien, Hamzanaman kokoelmatiedot — Laajempi ajoitus, Wienin 60 lehteä ja museon ilmoittama maailmanlaajuinen 200; ei korvaa V&A:n arviota ”alle 200”.
5. Metropolitan Museum of Art, Mihrdukht, 2022.170 — Jousiammuntakohtaus, ajoitus, materiaalit ja kuva-alan erottaminen kehysmitoista.
6. Metropolitan Museum of Art, Misbah ja Parran, 24.48.1 — Pelastussuunnitelma, ajoitus, materiaalit, attribuutio ja varovainen esityskäyttöhypoteesi.
7. Metropolitan Museum of Art, ”The Art of the Mughals before 1600” — Persialaisten ja intialaisten taiteilijoiden yhteinen hoviympäristö; ei Hamzanaman kaikkien tekijöiden luettelo.